Snobi, ja ylpeä siitä

Pikkusisko kävi tekemässä monikansallisen kokoa-se-itse -elämäntapaa ajavan yrityksen snobitestin ja kutsui minutkin harrastamaan itsetutkiskelua. Mittarin viisari kertoi minun olevan Rajatapaus - melkein antisnobi.

Kyllä kai, monivalintanettitestien luotettavuudestahan saa hyvän kuvan jo arvottuaan viimeisen kuukauden ajan vaalikoneista kantaansa Natoon, veronkevennyksiin ja muihin yhtä yksiselitteisiin asioihin. (Äänestin ehdokasta, joka päätyi valtakunnallisen päivälehden vaalikoneessa kolmanneksi viimeiselle sijalle.)

- - -
Puolustan Kansallisoopperaa viimeiseen asti, kuuntelen vain klassista musiikkia, ostan mieluummin vähän laadukasta ja siis kallista kuin paljon roskaa. En katso televisiota, radiokanavani ovat Ylen Radio 1 ja Peili, Vega ja Classic, jonka kuuluttajien ääntämystä korjailen. Kaikkein pahin on silti ikimairea rhRoni mMalinen, vaihtakaa se!
Tilaan valtakunnallista sanomalehteä ja luen sen kannesta kanteen. Voihkin suomen kielen rappiota, yhdys sana virheitä ja possessiivisuffiksin katoamista. Tämän vuoksi ylenkatson suurinta osaa kotimaisista aikakauslehdistä, iltapäivälehteä en osta, lööpit luen sentään (ja junasta tai kahvilasta löytyvät ilmaiset numerot).
Tiedän, kuka on Hevi-Ari, mutta en tunnistaisi häntä kadulla. Ei sen puoleen, en tunnistaisi suurta osaa puolitutuistakaan, sitä vastoin pikkusisko sai syyn ihmetellä sosiaalista elämääni, kun vaateketjun mainoksen naiselle löytyi heti nimi. (Ei, en hengaile huippumallien seurassa.)

Suuri osa tekemistäni valinnoista on sellaisia, joiden perusteella minut olisi helppo kapea-alaisesti luokitella kolmen T:n kastiin. (Timantti, turkki, teatteri.) Olenhan niin sanotun korkeakulttuurin harrastaja, vieläpä äärimmäisen valikoiva.

- - -
Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi (kuka tietää) saan neljän viikon ajan omalla, joskin väärin kirjoitetulla nimelläni Suomen suurilevikkisintä viikkolehteä, sitä siis, jonka nimessä on pariton numero. Pari viikkoa sitten tulleen ensimmäisen numeron saatteessa luki, että jakson jälkeen minulta kysytään mielipidettä lehdestä. Olisin myös voinut kieltäytyä jaksosta, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Onhan ainutlaatuinen tilaisuus päästä levittämään mielipidekyselyn hajontaa.

Kaksi ensimmäistä numeroa ovat vahvistaneet vanhaa mielikuvaani lehdestä, ja nautin keksiessäni nasevia arviointeja, joita voisin ehkä käyttää kyselyn "muuta, mitä?" -osiossa. Sisältö oli juuri niin mukaansatempaavaa kuin luulin, taitto on entistä nerokkaampi, paperin laatu hipoo määrittelykykyni rajoja ja värien sekä muiden huomiokeinojen käyttö on vähällä laukaista epileptisen kohtauksen.

Erityistä huomiota ansaitsee kuitenkin toimittajien ammattitaito, ovathan he saaneet aikaan artikkeleita, joiden lukeminen vaatii enemmän keskittymistä kuin tumahormonireseptorien inhibiittorien opiskelu. Suomen kielen soveltava käyttö on aika-ajoin niin innovatiivista, että sitä tuskin tunnistaa. Tekstin koheesio on vertaansa vailla ja toimittajien uutisvainua ihaillaan kautta maan. Tästä esimerkkinä sunnuntain päivälehdessä julkaistu sitaatti Nikke Herliniltä (M&M 9/2007):
"Iltapäivälehdistö on haukan lailla seurannut Seiskan menestystä ja pelännyt sen viemää irtonumeromyyntiä. – – 'Laatumedian' tekijät lukevat iltapäivälehtiä löytääkseen puheenaiheet ja tekevät omat juttunsa näistä aiheista jälkikäteen. Näin nokkelimmatkin journalistit Timo Harakkaa myöten ovat Seiskan pyöritettävinä, vaikka eivät sitä, raukat, itse edes huomaa."

Näin siis myös me, snobistisimmatkin lehtien lukijat, olemme tietämättämme osa tätä journalistista ravintoketjua Lohduttautukaamme sillä, että ainakin meidän ravintomme tarjoillaan jalostuneessa muodossa, elegantisti aseteltuna hopea-aterimien ja pellavaliinojen kera.

Kuka on kingi?

Viimeksi ei tärpännyt, mutta nyt Sale teki SE:n. Piirtäkää kruunu päähän.


Kokoomuksen vaalivoitosta kiitellään Kataista, mutta aika suuren osan vedosta ainakin Uudellamaalla voisi olettaa olevan entisen puoluejohtajan ansiota. Euroedustaja Stubbin suusta: "Monet futisjoukkueet pelaa kahdella kärjellä, tää taktiikka toimi meilläkin..."

Historiaa teki myös ensimmäinen eduskuntaan äänestetty maahanmuuttaja, vihreiden Zahra Abdulla. Mahtavaa!
- - -
Korjaus 20.3.2007:
Abdulla tipahtikin viime hetkillä, tänään vasta luin sen lehdestä. Sääli.

Toisaalta, vielä suurempi sääli on se, että maahanmuuttajuudesta ylipäätään tarvitsee tehdä numeroa. Häveten totean langenneeni itsekin piilorasismiin.
Ja asiaa sivuten: Minkä ihmeen vuoksi vieläkin pitää erikseen mainita, jos joku on naiskansanedustaja? Eikö sen jo nimestä tajuaisi?

Asiakaspalvelunumero voi vaarantaa terveytesi

Jokin aika sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan huonosti suunnitelluilla nettikauppasivustoilla shoppaileminen voi olla terveyshaitta. Kehnosti toimivilla sivuilla surffailun todettiin muun muassa lisäävän stressiä ja nostavan verenpainetta.

Vähintään yhtä suuri riski on telepalveluntarjoajien asiakaspalvelunumeroihin jonottaminen.

Ensiksi Monotoninen Naisääni luettelee: "Jos asiasi koskee kotipuhelimia, valitse yksi. Jos asiasi koskee..." Ihan sama, mitä. Oma asia koskee aina sitä, joka tulee viimeisenä. Litaniaa ei kuitenkaan voi jättää väliin, koska ei ole varma vaihtoehtojen lukumäärästä. Sama prosessi toistuu kolmesta neljään kertaa, kaiken huipentumana lopuksi kehoitetaan olemaan tekemättä mitään, minkä jälkeen Monotoninen Naisääni herjaa: "Valinta jäi epäselväksi." Hurjistuneena painan edellisen vaiheen numeroa ja saan jälleen ohjeen olla tekemättä mitään.

Hetken kuluttua kuulen jonotusmusiikin, sietämättömän keskinkertaista, rahisevaa jollotusta. Musiikin katkaiseva Miellyttävä Miesääni on mannaa korvilleni, vaikka se kertookin vain minun olevan jonossa, ja minua palveltavan mahdollisimman pian.

Kymmenen minuutin päästä kappale alkaa uudelleen noin neljännen kerran ja kiristelen hampaitani Miellyttävän Miesäänen tullessa jälleen linjalle. Hillitsen itseni, enkä karju tahtovani palvelua Nyt Heti. Kun Miellyttävä Miesääni jatkaa: "Palvelemme teitä myös Internetissä, osoitteessa...", en enää kykene pidättelemään, vaan ulvahdan: "Ettehän palvele! Enkä varmasti olisi täällä, jos palvelisitte...", jatkan vielä ääneen tuohtunutta motkotusta. Vielä tajuan, kuinka typerältä kuulostan.

Verenpaineeni kohoaa huippulukemiin. Pullisteleva otsasuoneni sykkii jonotusmusiikin dynaamisen kompin tahtiin. Puhelin päästää äänen, varoittaa akun olevan lähes tyhjä. Vatsalihakseni kiristyvät ja alan nytkähdellä hermostuneesti. Laturini on lainassa, jonotan kilpaa aikaa vastaan. Käteni alkavat täristä, kylmä hiki kohoaa otsalle ja jauhan makunsa menettänyttä purukumia kuin akun kesto olisi siitä kiinni. Nousen seisomaan, kävelen jalat täristen kiivaasti huoneesta toiseen toivoen, että liike-energia jotenkin muuttuisi sähköksi. Puristan puhelinta kaksin käsin, vuoroin huohotan siihen uhkauksia, vuoroin maanittelen Miellyttävää Miesääntä laskemaan minut jo eteenpäin, vaikeroin akun varoittaessa toistamiseen.

Sitten musiikki lakkaa. Hetken hermojahivelevän hiljaisuuden jälkeen kuulen pari soinnukasta tuuttausta ja Hyväntuulinen Miesääni toivottaa minut tervetulleeksi kotiin - siltä se helpotuksen lamaamissa korvissani kuulostaa. Avaan suuni, mutta hein henkäisy tarttuu kurkkuuni ja muuttuu raivon korinaksi, kun korvani juuressa piippaa kolmesti. Ääneni särkyy kohotessaan falsettiin, sitten henkeni salpautuu, ja voimattoman raivon puuskassa paiskaan puhelimeni kohti seinää. Tunnen voitonriemuista tyydytystä sen kuitenkin osuessa peiliin voimalla, joka riittää särkemään lasin. Muovinpalaset sinkoilevat ympärilläni, peilin pudotessa ehdin nähdä itseni niiden keskellä ennen kuin verisuoni katkeaa silmieni takana ja kaadun eteenpäin.

Kun minut löydetään ja käännetään selälleni, on poskeeni painunut säännöllinen kuopparivi, näppäimistön peilikuva.

Varokaa vitamiinipilleriä!

Törmäsin tänään ihan uuteen tutkimustietoon, Maan Suurin toivottavasti kirjoittaa siitä huomenna.

Antioksidantit saattavat vaarantaa terveytesi, kertoo alunperin The Journal of the American Medical Associationissa julkaistu artikkeli. Konsultoin tutkijaa, joka valisti julkaisijalehden olevan alan huippuja ja tutkimusmenetelmän luotettavimmasta päästä. Katsokaa siis, mitä laitatte suuhunne.

Hupakko tuntee suurta voitonriemua saadessaan viimein kunnon aseet taistoon ravintolisäintoilijoita vastaan. "Söin vuoden ajan 30 ACE-vitamiinitablettia päivässä, ja olen loistokunnossa!" on minulle aivan oikeasti kerran sanottu. Söisi kunnolla, monipuolisesti ja edes kohtalaisen terveellisesti, niin ei normaali ihminen tarvitsisi minkäänlaisia lisiä, sanon aina takaisin.